27.12.2013

Joululista






Joulustressin ja erinäisten todo -listojen sijaan päätin tänä vuonna keskittyä niihin asioihin, joita todella haluan jouluna tehdä:

- viettää enemmän aikaa läheisteni kanssa
- leikkiä lasten kanssa ilman kiirettä
- lukea hyvän kirjan ja katsoa vähintään yhden elokuvan
- syödä suklaata ilman huonoa omatuntoa
- käydä hiihtämässä
- kuunnella joululauluja
- nukkua päiväunet

Vietimme jouluaaton ja joulupäivän yhdessä minun vanhempien, anopin ja veljeni perheen kanssa.  Söimme pitkän kaavan mukaan ja seurasimme lasten riemua joulupukista ja uusista leluista. Rakensimme legoilla, teimme junaratoja ja pojat juoksivat kauko-ohjattavan auton perässä. Pikkupojat nukahtivat haudoilla käynnin jälkeen, mutta esikoisen kanssa kävimme joulukirkossa.

Aattoiltana käperryin sohvalle lukemaan Pauliina Rauhalan loistavan esikoisromaanin, ja joulupäivänä vuokrasimme elokuvan lapsuudenidolistani Teemu Selänteestä.

Tapaninpäivänä yritimme mennä potkurilla maitokauppaan, mutta tiet olivat täynnä hiekkaa. Niinpä ulkoilun jälkeen haimme autolla kaupasta lisää suklaata. Maidon muistimme ostamaa illalla huoltsikalta sen jälkeen, kun suklaat oli syöty.

Vain hiihtolenkki jäi tekemättä, koska se olisi enemmänkin muistuttanut vesihiihtoa. Sen sijaan keskitin voimani alennusmyynteihin, mutta niistä lisää myöhemmin...

6 kommenttia:

  1. Ihana joululista:) Kivalta kuulosti teidän joulu! Vesisukset tosiaan pitäisi hommata, jotta pääsisi nyt hiihtämään:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tääällä pohjoisessa muutama innokas oli ladulla, mutta keli näytti kovin keväiseltä.

      Poista
  2. Hei ihana Sorel-buutsinen joulupukki. :) Ihana lista, ja niin tutunoloinen. Kaikkea hyvää Sinulle uuteen vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ihan loistava rokkipukki. Pääsin käymään sylissäkin istahtamassa, samoin mies : D Oikein ihanaa vuotta teidänkin perheelle ja tosi kiva, että jätit kommentin <3

      Poista
  3. oi mikä pukki!;) terveisin toinen pukkimiehen lainaaja! oikein hyvää uutta vuotta teidän joukkueelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onkin Suomen parhaat pukit :) Hyvää uutta vuotta teillekin! Näin uuden vuoden kunniaksi lupaan, että tullaan käymään teillä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!